Ostoskori

Kehrän tarina

Tutustu Kehrän syntytarinaan ja missioon

Tausta

Uusi, oppiminen ja kehittäminen ja kehittyminen ovat minulle elämän polttoainetta ja nämä asiat  pitävät minut käynnissä ja tuovat intohimon siihen kaikkeen mitä teen. Matkani tähän missä olen nyt on ollut vaiherikas. Lukioaikana suosikkiaineitani olivat filosofia ja psykologia. Minulle oli  selvää, että haluan opiskella filosofiaa. Niinpä hain ja pääsin opiskelemaan filosofiaa Turun yliopistoon. 2008 valmistuin valtiotieteiden maisteriksi. Aika pian kuitenkin alkoi näyttää siltä, että  haluan opiskella ammatin, jossa voin antaa itsestäni jotain muille. Sosiaalityö Tampereen yliopiston Porin yksikössä valikoitui hakukohteeksi. Jo opiskelujen alkuvaiheessa syttyi kiinnostus terapiatyötä kohtaan ja rakentui unelma psykoterapeutin ammatista ja työstä. Sosiaalityön parissa jatkoin etiikan tutkimuksen intohimoani ja sovelsin etiikan tutkimustaitojani sosiaalityössä.  

Valmistumiseni jälkeen työskentelin sairaalan sosiaalityöntekijänä ja myöhemmin jonkin aikaa myös perheiden, lasten ja nuorten parissa.  

Kaikki lähti rikkoutuneesta puhelimesta

2016 silloinen matkapuhelimeni sanoi sopimuksensa irti. Katselin Suomen puhelinvalikoimaa ja vertailin niitä Kiinan markkinoilla oleviin brändeihin. Niinpä päätin tilata itselleni Kiinasta puhelimen. Läheiseni olivat kovin huolissaan tästä puhelimen tilausprojektistani. Mitä jos se puhelin on tuhannen säpäleinä kun se saapuu perille? Ja sittenhän sitä ei korvaa mikään jne. Puhelin tuli ja  hyvin onnistui ja oivallinen luuri olikin. Ja eipä siinä pitkääkään aikaa kulunut, kun läheiset alkoivat pyytää, että tilaan heillekin vastaavanlaiset puhelimet. Sana puhelimista kiiri vähän myös  tuttavapiiriin ja silloin tällöin joku kysyi olisiko minulla yhtään puhelinta uutena tai käytettynä  vapaana. Tavallinen tarina oli se, että lapsen tai nuoren puhelin on rikkoutunut ja jotain pitäisi pian  löytää tilalle. Tuntui mukavalta olla avuksi ja hyödyksi ja nuorellekin tuli hyvä mieli. Puhelinongelma ratkaistu! Tästä puhelinten tilaamisesta jäi mieleni pohjalle idea verkkokaupasta, jossa myytäisiin jotain muille ihmisille iloa ja hyötyä tuovaa. 

Kehrän perustaminen

Aikaa kului ja puhelinhommat jäivät vähemmälle. Opiskelin sosiaalityön päivätyön ohella  lyhytterapeutiksi ja perustin oman terapiavastaanottoni Terapia Kehrän. Maaliskuussa 2021 vietettiin avajaisia pullakahveen merkeissä. Tosin yhtään asiakasta tässä vaiheessa en saanut.  Ensimmäiset askeleet kohti unelmaa yrittäjyydestä ja terapiatyöstä oli otettu! Lisää vettä virtasi Kokemäenjoessa ja parin yrityksen jälkeen pääsin opiskelemaan Kognitiivisen käyttäytymisterapian psykoterapeutiksi. Pikkuhiljaa alkoi terapiavastaanottoni ajanvarauskalenteri täyttyä. 

Terapia-asiakkaani ihmettelivät usein, että mistä olen löytänyt terapiatilassani olevat kauniit ja  rauhoittavat esineet. Asiakkaani pitävät tilani tunnelmasta. Tästä lähti ajatus verkkokauppani tuotteista. Oivalsin, että vastaavanlaiset esineet voisivat ilahduttaa ja tuoda hyvinvointia asiakkaille muutoinkin kuin vain terapiatilassani. Tästä ideasta käynnistyi tuotehankinta ja sopivien yhteistyökumppanien etsintä. Matkan varrella löysin Intiasta yrityksen, joka tuottaa vastuullisia tuotteita. Yrityksen perustajat ovat intialaisia, jotka toimivat verkostomaisesti paikallisten käsityöläisten kanssa. Euroopan tavarantoimittajani ovat luoneet henkilökohtaisia ja pitkäkestoisia  suhteita paikallisiin käsityöläisiin ja eettisyys ja laatu on heille tärkeää. Ancient Wisdomilla on yli 20  vuoden kokemus eteerisistä öljyistä ja tuotteet ovat varsin laadukkaita. Luonnonmukaisuus,  eettisyys ja kestävä kehitys, käsityö ja yksilöllisyys nousivat minulle tärkeiksi arvoiksi kun valitsin  tuotteita ja tavarantoimittajia.